torstai 21. kesäkuuta 2012

tinydeal

Aasialainen verkkokauppa joka myy nimensäkin perusteella kaikke pientä krääsää ja gadgettia. Toimitus on ilmainen maailmanlaajuisesti. Valuutaksi on mahdollista asettaa euro, josta saa paremman kursin kuin esimerkiksi forexin laskurilla laskettaessa. Kielistä löytyy myös suomi, mutta tinydeal.com käyttää goolen translatoria kääntämään sivun joten mitään täysin suomenkielistä sivua ei saa. Jos englannin kieli sujuu myös chat pohjainen asiakaspalvelu löytyy.
Tinydeal
<><><>
Tinydeal:ssä on vähemmän tuotteita kuin DealExtremessä, mutta itse olen viimeaikoina tilannut tuotteet ensisijaisesti aina TinyDeal:stä, koska toimitus on yleisesti ottaen ollut huomattavasti DealExtremeä nopeampaa. Parhaimmillaan olen saanut Tinydeal:stä tilatun tuotteen viikossa kotiin ja pahimmillaankaan ei ole tainnut kahta viikkoa mennä. TinyDeal:in tuotteet ovat myös tulleet itselläni aina suoraan kotiin, eikä ole tarvinnut postista lähteä hakemaan. (Lähetys tavallisena kirjeenä?).
Historia
TinyDeal on Hongkongista käsin toimiva verkkokauppa, joka myy maailmanlaajuisesti pääosin halpoja elektroniikkatarvikkeita. Suosituimpia tuotteita ovat lelut, puhelimet, tietokonetarvikkeet, ladattavat akut ja laturit. TinyDeal toimii myös tehomyyjänä eBayssä. Perustamisvuosi on 2006.
Tuotevalikoima
Tuotteita ei ole lähellekään yhtä suurta valikoimaa kuin esimerkiksi DealExtremessä. Nimensä mukaisesti TinyDealista löytyy parhaiten pientavaraa. Esimerkiksi halpoja rannekelloja on tarjolla todella suuri yli 3000 eri mallin valikoima.
Hinnat

TinyDealin hinnat ovat hyvin edulliset kuten muillakin Kiinalaisilla verkkokaupoilla. Jotkin tietyt tuotteet (esimerkiksi rannekellot) ovat kuitenkin jonkin verran halvempia muihin Kiinalaisiin verrokkeihin verrattuna.
Hintaesimerkkejä.

Ostokset kerryttävät myös TD pisteitä. Yksi piste vastaa 10$ ostoksia. Eli esim. 22$ ostoksesta saa 2.2 TD pistettä. Pisteitä voi käyttää ostoksien tekemiseen. Kymmenellä pisteellä voi ostaa 1$ dollarin edestä tavaraa.
Toimitus
Kaikilla tuotteilla on ilmainen kuljetus Suomeen. Toimitusajat ovat tyypillisesti noin kahden viikon mittaiset. TinyDealilla ei ole omaa tilauksenseurantaa, mutta tilausta voi seurata postin sivuilta TinyDealin koodin avulla,
Nettisivut
Nettisivut ovat selkeät ja hyvin samantyyliset kuin muillakin Kiinalaisilla halpiskaupoilla. Tuotteet on jaoteltu selkeästi kategorioihin. Sivustolta löytyy myös listaus paljon myydyistä tuotteista sekä alle 5$:n tuotteista.
Maksutavat
Maksutapoina hyväksytään PayPal, luottokortit ja Western Union.
Luotettavuus
TinyDeal on pieni sivusto moneen muuhun verkkokauppaan verrattuna, mutta on saanut nimeä juuri luotettavuuden ja hieman kilpailijoitaan nopeampien toimitusten ansiosta.
Kokemukset
Koetilauksena tilattiin seitsemän erilaista tavaraa, joiden yhteishinnaksi muodostui 54 dollaria (38 euroa) . Tilaus tehtiin 3.8.11 ja maksutapana käytettiin paypallia. TinyDealin seurannan mukaan paketti lähti varastolta liikenteeseen 9.8.11. Suomeen paketti saapui 15.8.11. Tilaus jäi tulliin vaikka paketin arvo ei ylittänytkään 43 euron alv. rajaa. Tulli vapautti lähetyksen ilman maksua, sen jälkeen kun toimitin tullin sähköpostiin TinyDealin lähettämän tilausvahvistuksen. Hain paketin postista 26.8.11. Olisin saanut paketin kyllä huomattavasti aikaisemmin jos olisin reagoinut heti tullilta tulleeseen ilmoitukseen. Yhteensä aikaa meni siis 4 arkipäivää tilauksen käsittelyyn ja 4 arkipäivää matkoihin ja 10 arkipäivää tullikäsittelyyn. Alla esitetään ruutukaappaus lähetyksen seurannastapostin sivuilta. TinyDealilla ei ole omaa lähetyksen seurantaa, mutta postin seuranta toimii mainiosti, TinyDealin välittämän lähetyskoodin avulla. Alla on ruutukaappaus postin tilauksenseurannasta.

Lähetys oli pakattu pahvipussiin, joka oli vuorattu ohuella pehmustemuovilla. Tuotteet olivat hyvässä kunnossa. Mielestäni tilaus oli kuitenkin aika huonosti suojattu, joten tilauksen rikkoutumisen mahdollisuus on olemassa. Pahvilaatikko olisi parempi suoja herkästi rikkoontuville tavaroille. Alla on kuva AliExpressin lähettämästä paketista.
Teimme toisen tilauksen TinyDealiin 27.11.11. Paketti oli perillä Suomessa 7.12.12. Tilauksen käsittelyyn ja matkoihin meni aikaa yhteensä siis 8 arkipäivää. Tämä tilaus sisälsi mm. erittäin halvan MP3-soittimen.
Kaiken kaikkiaan en keksi pahemmin valitettavaa TinyDealista. Seuraavassa on yhteenveto palvelusta.


Omia tilauksia:

8GB Kingston TransFlash TF Micro SD Memory Card AKSTF08G
Tilasin Kingstonin 8GB:n MicroSD kortin hintaan 8.83$. Tuote saapui kahdessa viikossa tilauksesta. Epäröin ostamista ensiksi hieman koska ajattelin että tämä saattaisi olla piraatti. Kaikki tuotteen saamat palautteet olivat kuitenkin positiivisia ja joissakin palautteissa oli käsitelty myös tätä alkuperäisyys-asiaa. Tuote oli saapuessaan siistissä paketissa, juuri samannäköisessä kuin Tinydeal:in sivuillakin. Paketissa oli hologrammi ja sarjanumero. Valitettavasti varmennus olisi pitänyt tehdä toisella sivustolla, joka on pelkästään Kiinan kielellä, joten varmistus jäi tekemättä.


Ajoin muistikortille H2Testw ohjelman ja tulokset on tässä: (Varoitus johtunee siitä, että kortilla oli muutama tiedosto testiä ajettaessa)
http://img1.tinydeal.com/images/50/59/5059_380114_MSP-5059.jpgTilasin 10 kpl näytönsuojakalvoja Nokia 5230 puhelimeen hintaan 3.57$. Tilaus toimitettiin ripeästi ja kalvot ovat asianmukaisia. Toki kalvot naarmuuntuvat herkemmin kuin itse näyttö, mutta suojanahan näiden on tarkoituksenakin olla. Tähän hintaan ei Suomessa juuri mistään paikasta saa edes yhtä kalvoa. Kalvo peittää 5230:sta melkein koko päällipuolen. Olen "hätätilanteessa" leikannut tälläisen kalvon myös C5-03:een.





http://img1.tinydeal.com/images/96/22/9622_32129_CTL-9622.jpgTilasin tälläisen pihtimittarin hintaan 11.86$. Mittari saapui kohtuu nopeasti, muistaakseni kahden viikon sisään tilauksesta. Mittarista löytyy CE-merkintä, mutta laite on muutoin hieman lelun oloinen. Kokeilin laitteen yleismittari toimintoja ja ne tuntuivat hieman tahmeilta. Saattaa olla että mittajohdoissa on kosketushäiriöitä, jotka hankaloittavat mittaamista. Yleismittariksi tästä ei mielestäni ole, mutta kyllähän tällä nyt vaikka paristojen jännitteitä pystyy mittaamaan. Pihtivirtamittaus vaihtovirralle näyttäisi toimivan ihan hyvin, mutta en ole varmistanut laitteen tarkkuutta millään tavalla.



Poimintoja:
1.2V 2000mAh Ni-MH akku juotoskorvakkeilla esim. akkukäyttöisiin työkaluihin, joissa Ni-MH-kennot. Tuotteeseen painettu 3500mAh, mutta kaupan sivuilla on sanottu että kapasiteetti on todellisuudessa 2000mAh. Hinta alle 3.08$-2.82$ tilausmäärästä riippuen.
tiivistettynä jälleen kauppa on ansainnut jälleen kerran minulta plussa merkinnän ja papukaija merkin

Historia
TinyDeal on Hongkongista käsin toimiva verkkokauppa, joka myy maailmanlaajuisesti pääosin halpoja elektroniikkatarvikkeita. Suosituimpia tuotteita ovat lelut, puhelimet, tietokonetarvikkeet, ladattavat akut ja laturit. TinyDeal toimii myös tehomyyjänä eBayssä. Perustamisvuosi on 2006.
Tuotevalikoima
Tuotteita ei ole lähellekään yhtä suurta valikoimaa kuin esimerkiksi DealExtremessä. Nimensä mukaisesti TinyDealista löytyy parhaiten pientavaraa. Esimerkiksi halpoja rannekelloja on tarjolla todella suuri yli 3000 eri mallin valikoima.
Hinnat




TinyDealin hinnat ovat hyvin edulliset kuten muillakin Kiinalaisilla verkkokaupoilla. Jotkin tietyt tuotteet (esimerkiksi rannekellot) ovat kuitenkin jonkin verran halvempia muihin Kiinalaisiin verrokkeihin verrattuna.
Hintaesimerkkejä.
Ostokset kerryttävät myös TD pisteitä. Yksi piste vastaa 10$ ostoksia. Eli esim. 22$ ostoksesta saa 2.2 TD pistettä. Pisteitä voi käyttää ostoksien tekemiseen. Kymmenellä pisteellä voi ostaa 1$ dollarin edestä tavaraa.
Toimitus
Kaikilla tuotteilla on ilmainen kuljetus Suomeen. Toimitusajat ovat tyypillisesti noin kahden viikon mittaiset. TinyDealilla ei ole omaa tilauksenseurantaa, mutta tilausta voi seurata postin sivuilta TinyDealin koodin avulla,
Nettisivut
Nettisivut ovat selkeät ja hyvin samantyyliset kuin muillakin Kiinalaisilla halpiskaupoilla. Tuotteet on jaoteltu selkeästi kategorioihin. Sivustolta löytyy myös listaus paljon myydyistä tuotteista sekä alle 5$:n tuotteista.
Maksutavat
Maksutapoina hyväksytään PayPal, luottokortit ja Western Union.
Luotettavuus
TinyDeal on pieni sivusto moneen muuhun verkkokauppaan verrattuna, mutta on saanut nimeä juuri luotettavuuden ja hieman kilpailijoitaan nopeampien toimitusten ansiosta.
Kokemukset

Koetilauksena tilattiin seitsemän erilaista tavaraa, joiden yhteishinnaksi muodostui 54 dollaria (38 euroa) . Tilaus tehtiin 3.8.11 ja maksutapana käytettiin paypallia. TinyDealin seurannan mukaan paketti lähti varastolta liikenteeseen 9.8.11. Suomeen paketti saapui 15.8.11. Tilaus jäi tulliin vaikka paketin arvo ei ylittänytkään 43 euron alv. rajaa. Tulli vapautti lähetyksen ilman maksua, sen jälkeen kun toimitin tullin sähköpostiin TinyDealin lähettämän tilausvahvistuksen. Hain paketin postista 26.8.11. Olisin saanut paketin kyllä huomattavasti aikaisemmin jos olisin reagoinut heti tullilta tulleeseen ilmoitukseen. Yhteensä aikaa meni siis 4 arkipäivää tilauksen käsittelyyn ja 4 arkipäivää matkoihin ja 10 arkipäivää tullikäsittelyyn. Alla esitetään ruutukaappaus lähetyksen seurannastapostin sivuilta. TinyDealilla ei ole omaa lähetyksen seurantaa, mutta postin seuranta toimii mainiosti, TinyDealin välittämän lähetyskoodin avulla. Alla on ruutukaappaus postin tilauksenseurannasta.

Lähetys oli pakattu pahvipussiin, joka oli vuorattu ohuella pehmustemuovilla. Tuotteet olivat hyvässä kunnossa. Mielestäni tilaus oli kuitenkin aika huonosti suojattu, joten tilauksen rikkoutumisen mahdollisuus on olemassa. Pahvilaatikko olisi parempi suoja herkästi rikkoontuville tavaroille. Alla on kuva AliExpressin lähettämästä paketista.


Teimme toisen tilauksen TinyDealiin 27.11.11. Paketti oli perillä Suomessa 7.12.12. Tilauksen käsittelyyn ja matkoihin meni aikaa yhteensä siis 8 arkipäivää. Tämä tilaus sisälsi mm. erittäin halvan MP3-soittimen.
Kaiken kaikkiaan en keksi pahemmin valitettavaa TinyDealista. Seuraavassa on yhteenveto palvelusta.
Yhteenveto
Tuotevalikoima: kohtalainen
Hinnat:
halvat
Toimitus:
ilmainen ja nopeampi kuin Kiinalaisilla verkkokaupoilla keskimäärin
Nettisivut:
selkeät
Maksutavat:
ok
Luotettavuus:
hyvä Musiikki soi laitteessa mielestämme kohtalaisen hyvin. Mitään ultimaattista hifi elämystä tämän hintaiselta laitteelta ei voi toki olettaa. Musiikki toistuu taajuuksilla 20Hz~20KHz ja Signaali-kohinasuhde on 86dB(A/D SNR). Mukana tulevat kuulokkeet ovat aika huonolaatuiset.
Soitin on ollut testikäytössä vain muutamia päiviä, joten laitteen kestävyydestä pidemmässä käytössä ei ole tietoa. Tosin laite tuntuu päällepäin varsin jämäkältä ja hyvin tehdyltä. Kuoret ovat luultavasti alumiinia tai jotain muuta kevyttä metallia. Kyseessä ei ole siis muovirimpula, jota tämän hintaiselta soittimelta voisi odottaa.
Hinta
MP3-soittimen hinta on naurettavan halpa. Tuntuu uskomattomalta, että tällaista laitetta voi myydä postikuluineen alle kolmella erolla. Huomattavaa on, että mukana toimitetaan myös USB-johto, kuulokkeet ja laturi. Suomesta ostettaessa jo pelkästä USB-johdosta saa maksaa yli 3 euroa.
Vertailun vuoksi Applen iPod suffle maksaa 59 euroa.
Yhteenveto
Jos etsit halpaa MP3-soitinta tässä on hyvä vaihtoehto. Lisää vastaavia halpis MP3-soittimia löytyy muun muassa seuraavista linkeistä:

  • Chinese Fire Powered Sky Flying Lantern Wish Lamp Light UFO Balloon KongMing Candle FTH-11378KongMing Sky Flying Lantern Wishing Light FTH-11378
    €1.88Free Shipping» Gifts
    Myyntipuheet ekologisista pyykinpesupalloista ovat houkuttelevia. Bio-pesupallojen luvataan pesevän pyykin ilman pesuainetta. Käyttämällä palloja luonto ei kuormitu, eikä palloilla ole vastaavia allergiahaittoja kuin normaaleilla pesuaineilla. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Toimivatko nämä pesupallot oikeasti luvatunlaisesti? Me otimme tästä selvää. Tilasimme TinyDealista (hinta 4.40 euroa) skaksi erilaista ekologista pyykinpesupalloa. Esittelemme tässä pesupallojen ominaisuuksia ja käyttökokemuksia.











  • Cute Baby Child Body Temperature Thermometer Fever Heat Measure Digital LCD Display 32°C~44°C HKH-6102Cute Baby Thermometer HKH-6102
    €1.56Free Shipping» Baby Gears
    Tinydeal.com, Kiina-pohjainen online liittyvä sivusto PayPal, loi uuden tavaran hylly päivää sitten leluja peräisin sarjakuva tähteä ja pyritään palvelemaan paremmin asiakkaiden erilaisia ​​tarpeita.Tinydeal.com on tehnyt noin 300 tuotetta osaksi Cartoon Kuvat luokkaa ja on uusia malleja arjen. Jotkut sarjakuva tähdet hyllyllä syntyvät Hollywood, kuten Mikki Hiiri, Spiderman, Superman, ja Shrek. "Ne ovat suosittuja kaikkialla maailmassa, ja kaikkien aikojen", toimeenpanovallan verkkokaupan.
    tinydeal.com lisää tavaroita hylly sarjakuva tähdetTervetuloa vierailemaan sivustolla:
    Mukaan hän oli fani Mikki Hiiri, kun hän oli pieni, ja hänen viisi-vuotias poika on hulluna sitä. "Haluan ostaa sarjakuva-luvun leluja poikani, sillä minä rakastan heitä. Jos haluat olla ystävä lapsesi, sinun täytyy haluat jotain yhteistä "executive lisäsi.Lisäksi Hollywood tuotannot, japanilainen sarjakuva tähdet ovat myös korostettu Tinydeal.com. Länsimaalaiset eivät tiedä paljoakaan Doraemon, Saint Seya ja Hokagen Ninjia, mutta monet aasialaiset, kuten nimet ovat osa lapsuuttaan mukaan toisen Tinydeal.com executive nimeltään Steven Zhao. Aasialaiset ovat todennäköisesti hyväksymään henget saarnasi Japanilaiset animaatiot ansiosta samanlaisissa kulttuureissa, mutta jotkut henget ovat yleismaailmallisia, kuten vastuuntuntoa, rohkeutta ja hoito muiden hänen mukaansa. Kaikista Japan-made sarjakuva luvut, toinen voi olla suositumpi kuin kaikki muut maailmassa, Super Mario, joka on myös Tinydeal.com hyllylle.Kiinan kauppa on provisio on auttaa asiakkaita kokeilemaan maailman kuvitelmat kohtuullisin kustannuksin, joten se ponnistelee laajentaa tuotevalikoimaa, Zhao kertoi kirjailija. "Muutamaa viikkoa myöhemmin, löydät mitä sarjakuva-hahmo tuotteen haluat meidän store", hän odottaa.
    Lisäksi Tinydeal.com on pitkään toteuttaa edullinen strategia kilpailijoihinsa nähden. Se toimittaa tuotteita ympäri maailmaa nolla rahti, muuttaa hintoja alas mukaisesti muiden kauppojen muutoksia, ja tarjoaa monia kohteita, jotka ovat edullisemmat kuin muiden, mukaan vertailun kirjailija.






  • 300KP 6-LED USB 2.0 Webcam Web Digital Camera + Microphone for Computer PC & Notebook Driver-Free CUSBWC036-LED USB Webcam + Microphone for Computer Driver-Free CUSBWC03
  • Väitetty toimintatapaBio-pesupallot sisältävät useita maamineraali rakeita. Mineraalien yhdistyessä veden kanssa pesun aikana syntyy kemiallinen reaktio, joka vapauttaa runsaasti negatiivisia ioneja. Ne muuttavat vesimolekyyleja ja aktivoivat veden. Samalla veden ORP-arvo ja veden pintajännitys laskee sekä veden pH-arvo nousee. Mineraalirakeiden tulisi kestää normaalissa käytössä pitkään vähintään vuoden ajan.

    pH-arvojen mittaus
    Koska ekologisten pesupallojen yhdeksi olennaiseksi vaikutusmekanismiksi mainitaan veden pH-arvon nouseminen, päätimme tutkia tämän väitteen paikkansapitävyyden. Mittasimme ensin raanaveden pH-arvon ilman pesupalloja. Tulokseksi saimme 7.47. Tämän jälkeen laitoimme TinyDealin pesupallon likoamaan veteen ja mittasimme pH:n uudelleen, arvoksi tuli 7.49. Seuraavaksi mittasimme pH-arvon FocalPricen pesupallon kanssa, arvo oli sama 7.49 kuin TinyDealin pesupallon kanssa. Viimeiseksi lisäsimme veteen pyykinpesuainetta. Tällöin pH-arvoksi tuli 8.21. Pesupallojen liottaminen vedessä ei siis näytä vaikuttavan mitenkään pH-arvoon. Pesuaineen lisääminen veteen sen sijaan lisää vähän veden emäksisyyttä. Alla on kuvasarja pH-arvojen mittaamisesta.




  • 2 x Reusable Crystal Clear LCD Screen Protector Guard Film Cover for Apple iPhone 4 4G MSP-67942 x Reusable LCD Screen Protector for iPhone 4G MSP-6794
    €0.78Free Shipping» Screen Protectors
    Testi: ekologiset pesupallot
    Myyntipuheet ekologisista pyykinpesupalloista ovat houkuttelevia. Bio-pesupallojen luvataan pesevän pyykin ilman pesuainetta. Käyttämällä palloja luonto ei kuormitu, eikä palloilla ole vastaavia allergiahaittoja kuin normaaleilla pesuaineilla. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Toimivatko nämä pesupallot oikeasti luvatunlaisesti? Me otimme tästä selvää. Tilasimme TinyDealista (hinta 4.40 euroa) skaksi erilaista ekologista pyykinpesupalloa. Esittelemme tässä pesupallojen ominaisuuksia ja käyttökokemuksia.





  • Cute Hello Kitty Patterned Quartz Wrist Watch with Synthetic Leather Band for Children Kids - Pattern Assorted WKD-23266Hello Kitty Patterned Wrist Watch for Kid - Assorted Pattern WKD-23266
  • Väitetty toimintatapa
    Bio-pesupallot sisältävät useita maamineraali rakeita. Mineraalien yhdistyessä veden kanssa pesun aikana syntyy kemiallinen reaktio, joka vapauttaa runsaasti negatiivisia ioneja. Ne muuttavat vesimolekyyleja ja aktivoivat veden. Samalla veden ORP-arvo ja veden pintajännitys laskee sekä veden pH-arvo nousee. Mineraalirakeiden tulisi kestää normaalissa käytössä pitkään vähintään vuoden ajan.

    Tilasimme TinyDealista 2.86 euroa maksavan MP3-soittimen Pakkohan tämä tuote oli tilata tähän hintaan. TinyDeal ei veloita ostoksista postikuluja, joten soittimen sai postiluukkuun toimitettuna alle kolmella eurolla. Voiko alle näin halvalla oikeasti saada uuden toimivan MP3-soittimen? Me otimme tästä selvää. Esittelemme tässä laitteen ominaisuuksia ja käyttökokemuksiamme.



  • Ominaisuudet
    Soitin toistaa sekä MP3 että WMA tiedostoja. Tallennustilana toimii Micro SD-kortti, jota ei toimiteta laiteen mukana. Soitin tukee muistikortteja 32GB:n saakka.
    Musiikkia MP3-soittimeen siirretään tietokoneesta miniUSB-johdolla, joka tulee soittimen mukana. Tietokoneeseen ei tarvitse asentaa mitään ajureita tai ohjelmistoja. Laite näkyy tietokoneessa ulkoisena asemana, joten sitä voi käyttää myös muiden kuin musiikkitiedostojen säilyttämiseen.
    Virtalähteenä soittimessa toimii sisäänrakennettu litium akku. Sen lataaminen kestää mukana tullevalla laturilla 2-3 tuntia. Käytössä akku kestää noin kolme tuntia.
    MP3-soittimen mitat ovat 41 x 28 x 12 mm ja paino 15.5g. Laite on siis todella pieni. Lisäksi soittimessa on kiinnitysklipsi, jolla sen voi kiinnittää esimerkiksi paidan kaulukseen tai taskun reunaan. Koska laite on näin pieni, se kulkee mukana todella huomaamattomasti. Soitin on saatavilla useissa eri väreissä esim. mustana, punaisena, violettina, oranssina ja keltaisena.



  • 9.85ml Brush Nail Art Deco Enamel Varnish Fluorescence Nail Polish Sparkle Makeup Beauty Accessories FTY-35191Nail Art Deco Fluorescence Nail Polish FTY-35191
  • Paketti sisältää seuraavat osat.


    • MP3-soitin
    • USB-johto (tosi lyhyt)
    • Nappikuulokkeet
    • Laturi
    • Ohje



  • Modern Design Plastic Tea Herb Filter Infuser Strainer Teabag- Jumping Musical Note Lifestyle Item - Color Assorted HLI-13386Jumping Musical Note Tea Herb Filter - Color Assorted HLI-13386
    €0.77Free Shipping» Kitchenware
    Käyttökokemukset
    Laitteen ulkoasussa ja käyttöliittymässä on matkittu selvästi Applen iPod shuffle MP3-soitinta. Käyttöliittymä pohjautuu esikuvansa mukaisesti ympyrän muotoiseen painettavaan ohjauslevyyn. Käyttö on siis tehty Applen tyyliin hyvin yksinkertaiseksi. Testatun soittimen ohjauslevyssä on yllättävän hyvä tuntuma. Painikkeita painaessa kuuluu pieni miellyttävä napsahdus. Soittimen käyttö sujui hyvin, emmekö törmänneet ongelmiin.

    Musiikki soi laitteessa mielestämme kohtalaisen hyvin. Mitään ultimaattista hifi elämystä tämän hintaiselta laitteelta ei voi toki olettaa. Musiikki toistuu taajuuksilla 20Hz~20KHz ja Signaali-kohinasuhde on 86dB(A/D SNR). Mukana tulevat kuulokkeet ovat aika huonolaatuiset.
    Soitin on ollut testikäytössä vain muutamia päiviä, joten laitteen kestävyydestä pidemmässä käytössä ei ole tietoa. Tosin laite tuntuu päällepäin varsin jämäkältä ja hyvin tehdyltä. Kuoret ovat luultavasti alumiinia tai jotain muuta kevyttä metallia. Kyseessä ei ole siis muovirimpula, jota tämän hintaiselta soittimelta voisi odottaa.
    Hinta
    MP3-soittimen hinta on naurettavan halpa. Tuntuu uskomattomalta, että tällaista laitetta voi myydä postikuluineen alle kolmella erolla. Huomattavaa on, että mukana toimitetaan myös USB-johto, kuulokkeet ja laturi. Suomesta ostettaessa jo pelkästä USB-johdosta saa maksaa yli 3 euroa.
    Vertailun vuoksi Applen iPod suffle maksaa 59 euroa.
    Yhteenveto
    Jos etsit halpaa MP3-soitinta tässä on hyvä vaihtoehto. Lisää vastaavia halpis MP3-soittimia löytyy muun muassa seuraavista linkeistä:


    mikäs semmoinen paikka on?

    tinydeal on kiinalainen netti sivusto jossa myydään edullista krääsää aivan arjen käytännön tavaroihinkin asti.
    Tinydeal.com on Hongkongissa toimiva verkkokaupan,
    joka on erikoistunut myynti maailmanlaajuisesti laajan valikoiman edullisia elektronisten tuotteiden ja muut vastaavat tuotteet
    Jotkut suosituimpia aparaatti saatavissa Tinydeal sisällyttää lelut, matkapuhelimet ja atk-tarvikkeet, akut ja laturit sekä muita lahjaesineitä.

    Sivuston kieli: Englanti

    Asiakaspalvelu: Englanti, ranska, saksa ja kiina

    Keitä he ovat? Missä ne perustuvat?
    Tinydeal.com on Hongkongissa toimiva verkkokaupan, joka on erikoistunut myynti maailmanlaajuisesti laajan valikoiman edullisia elektronisten tuotteiden ja muut vastaavat tuotteet. Jotkut suosituimpia aparaatti saatavissa Tinydeal sisällyttää lelut, matkapuhelimet ja atk-tarvikkeet, akut ja laturit sekä muita lahjaesineitä. Kun yli kolme tuhatta uutta tuotetta ladata joka kuukausi, Tinydeal.com on one-stop shopping sivusto kaikille elektroniikan ystäville. Tärkeintä on, kun ihmiset muodostavat maat lähellä Kiinan nauttivat monenlaisia ​​Kiinan valmistettuja tavaroita suhteellisen alhainen hinta, Panostamme itsemme tuoda samoja tuotteita toiselle puolelle maailmaa on samaan hintaan kuin olisit maksanut olisit Kiinassa. Tinydeal on myös valta myyjän eBayssa sen suuren ja monipuolisen tuotevalikoiman, kilpailukykyiset hinnoitteluun sekä sen draw-kortin ominaisuus vapaata ilmaa postin toimitus kaikkia tilauksia (päivitettävissä Express Mail).

    Ovatko ne luotettavia?
    Valitse ensikäden kokemusta useita eBay jäseniä, jotka ovat tehneet ostoksia Tinydeal, tilausprosessia yleensä vaivatonta eniten tilauksia täytti ilman kysymyksiä. Ajoittain saattaa olla ajoittain glitches tilausprosessia, mutta näitä asioita voidaan yleensä ratkaista Tinydeal omistautunut asiakaspalveluun henkilöstöä. Meillä asiakaspalvelu työntekijää erikoistunut Englanti, ranska ja saksa, ja asiakaspalvelu on usein huippuluokkaa, ja ongelmat yleensä ratkaistaan ​​nopeasti ja ammattitaitoisesti. Onko se turvallista tehdä ostoksia verkossa osoitteessa Tinydeal.com?Tällä Tinydeal.com, takaamme yksityisyytesi ja on-line shopping turvallisuutta.Meillä on suojattu varmistaa, että henkilökohtaiset tiedot on salattu ja turvallinen kun olet yhteydessä Tinydeal.com Emme tallenna mitään luottokorttitietoja.

    Kaikki laskutustiedot käsittelee PayPal.com, online foorumi eBayn omistama, pidetään luotettavin tänään ympäri maailmaa. PayPal työllistää useita teollisuuden suojaustekniikat. Lähetämme silloin tällöin sähköpostia tarjouksia ja uutiskirjeitä asiakkaillemme. Näitä sähköposti lähetetään hyvin säästeliäästi (noin 1 kuukaudessa).

    Voit valita-in ja opt-out milloin tahansa. Emme koskaan jaa henkilökohtaisia ​​ja yksityisiä tietojasi kenellekään, ja kaikki henkilökohtaisia ​​tietoja keräävät meitä vain käytetään oikein käsitellä ja antaa tilauksesi.








  • 7-Colour Auto-changing LED Candle Lights with Lithium Battery FLEDLP067-Colour Auto-changing LED Candle Lights FLEDLP06
    €1.31Free Shipping» Night Lights
    Mitkä ovat käytettävissä toimitustapoja?

    Tinydeal tarjoaa säännöllisen lentopostina viesti ja kirjattuna lentopostina post toimitustavat ilmaiseksi. Suuremmille tai kiireellisiä tilauksia, asiakkaat ovat tervetulleita valitsemaan EMS Express tai DHL nopeammin tuotelähetyksiä kohtuullisen päivittää maksun kattamiseen. Mikä maksutapa on hyväksytty Tinydeal?Tinydeal hyväksyy kaksi maksutapoja. Ensinnäkin, maksu voidaan tilaamalla PayPal ja käyttäen PayPal käytettävissä saldo (rahoitus tarkistaa pankkitilin tai luottokortin). Toiseksi, Western Union on myös käytettävissä, jos et halua rekisteröityä PayPal tilille.
    Näet yksityiskohtaisia ​​tietoja kautta sähköpostitse, kun haluat maksaa tällä tavalla.

    Miksi minun pitäisi ostaa Paypalin kautta?

    PayPal on eBayn omistama yhtiö. Etu käyttää PayPal, kun asiakas, että kauppias ei koskaan saa nähdä joku taloudelliset tiedot. Kun kassalle on kauppiaan sivuille suoraan, kauppias saa laskutusosoite, luottokortin numero, viimeinen voimassaolopäivä, , henkilökohtainen puhelinnumero, sekä muita yksityisiä tietoja. Tämä tarkoittaa, riippumatta siitä, kuinka turvallinen sivusto on, joku lopulta saada käsiinsä henkilökohtaisia ​​ja taloudellisia tietoja. Kuitenkin kun kassalle PayPalin kautta, emme vain katso toimitusosoite, jonka olet määrittänyt PayPal ja mahdollisesti puhelin, jota nimenomaan haluamme jakaa kanssamme.

    Kuinka nopeasti

    Vaikka se kestää yleensä 8-15 työpäivää ilman postinjakelu, kestää noin 5-7 arkipäivää useimmissa maissa (kuten Yhdysvalloissa). Huomaa, että käsittely ja pakkaus silloin vielä voimassa. Miten veroista ja tulleista käsitellään?Koska Tinydeal lähettää tuotteita Hong Kong (vapaasatama), ei liikevaihtoveroa tai velvoitteisiin Hongkongin hallitus.

    Asiakkaiden ei tarvitse maksaa liikevaihtoveroa tai vientitullit, kun he ostavat Tinydeal. Tilastollisesti hyvin alle 1% osuus kaikista Tinydeal tilauksista koskaan todella avasi Tullin asiakkaiden maissa. Jos paketti tarkastetaan maansa tullitoimipaikassa, kun kohde saapuu kotimaassaan, mutta asiakkaat vastaavat tuontitullit, tullien ja verojen. Vaikka mahdollisuus pakettien olevan tullin arvioitu määrä on pieni, Tinydeal kehottaa painokkaasti kaikkia asiakkaita tarkistaa paikalliseen tullitoimipaikkaan mahdollisia tuonnin verot, tullit ja tariffit. Lisäksi jotkin tuotteet saattavat vaatia erityisiä lupia tai luvat tuoda. Tinydeal ei vastaa tuotteista olisi takavarikoi tullin asiakkaiden maissa.

    pH-arvojen mittaus
    Koska ekologisten pesupallojen yhdeksi olennaiseksi vaikutusmekanismiksi mainitaan veden pH-arvon nouseminen, päätimme tutkia tämän väitteen paikkansapitävyyden. Mittasimme ensin raanaveden pH-arvon ilman pesupalloja. Tulokseksi saimme 7.47. Tämän jälkeen laitoimme TinyDealin pesupallon likoamaan veteen ja mittasimme pH:n uudelleen, arvoksi tuli 7.49. Seuraavaksi mittasimme pH-arvon FocalPricen pesupallon kanssa, arvo oli sama 7.49 kuin TinyDealin pesupallon kanssa. Viimeiseksi lisäsimme veteen pyykinpesuainetta. Tällöin pH-arvoksi tuli 8.21. Pesupallojen liottaminen vedessä ei siis näytä vaikuttavan mitenkään pH-arvoon. Pesuaineen lisääminen veteen sen sijaan lisää vähän veden emäksisyyttä. Alla on kuvasarja pH-arvojen mittaamisesta.

    Puhtaan veden pH-arvo: 7.47
    Veden pH-arvo TinyDeal pesupallon kanssa: 7.49

    Veden pH-arvo Focalprice pesupallon kanssa: 7.49
    Pyykinpesuainetta vedessä. pH-arvo: 8.21
    Käytännön kokemukset
    Vaikka pH-arvojen mittaus ei antanut ekologisten pesupallojen toimivuudesta rohkaisevaa kuvaa, testasimme kuitenkin kuinka ne käytännössä pesevät pyykkiä. Itse asiassa olemme pesseet näillä palloilla kymmeniä koneellisia pyykkejä ja pesutulos on ollut hämmästyttävän hyvää. Pyykistä tulee lähes poikkeuksetta puhdasta. Vaikeita tahroja kuten verta ja öljyä pallot eivät puhdista, mutta perus ruokatahrat ja lika puhdistuu hyvin.
    Se mihin pyykin puhdistuminen perustuu, on kyllä hämärän peitossa. Paras veikkaus voisi olla, että pallojen mekaaninen hinkkaaminen pyykkiin auttaa irrottamaan likaa. Kemiallisiin vaikutuksiin emme oikein jaksa uskoa, koska veden pH-arvoon pesupalloilla ei ollut mitään vaikutusta. Myös ajatus siitä, että pelkällä vedellä pyykkiä pestäessä saatettaisiin päästä samaan tulokseen, ei kuullosta mahdottomalta. Ehkä pesuaineen käyttäminen tavalliseen likaan on ylipäätään aivan turhaa. Luultavasti riittäisi kun pesisi pyykkiä pelkällä vedellä ja laittaisi pyykinpesuainetta vain silloin kun pyykki on erityisen likaista.




  • Vintage Artificial Cowhide Bracelet Hand Chain with floweret Decor Jewelry Wrist Ornament for Female Woman WNL-44324Vintage Artificial Cowhide Bracelet WNL-44324
    €1.46Free Shipping» Bracelets
    JULKAISTAVAKSI HETI
    Tinydeal.com, Kiina-pohjainen online liittyvä sivusto PayPal, loi uuden tavaran hylly päivää sitten leluja peräisin sarjakuva tähteä ja pyritään palvelemaan paremmin asiakkaiden erilaisia ​​tarpeita.
    Tinydeal.com on tehnyt noin 300 tuotetta osaksi Cartoon Kuvat luokkaa ja on uusia malleja arjen. Jotkut sarjakuva tähdet hyllyllä syntyvät Hollywood, kuten Mikki Hiiri, Spiderman, Superman, ja Shrek. "Ne ovat suosittuja kaikkialla maailmassa, ja kaikkien aikojen", toimeenpanovallan verkkokaupan.
    tinydeal.com lisää tavaroita hylly sarjakuva tähdetTervetuloa vierailemaan sivustolla:
    Mukaan hän oli fani Mikki Hiiri, kun hän oli pieni, ja hänen viisi-vuotias poika on hulluna sitä. "Haluan ostaa sarjakuva-luvun leluja poikani, sillä minä rakastan heitä. Jos haluat olla ystävä lapsesi, sinun täytyy haluat jotain yhteistä "executive lisäsi.Lisäksi Hollywood tuotannot, japanilainen sarjakuva tähdet ovat myös korostettu Tinydeal.com. Länsimaalaiset eivät tiedä paljoakaan Doraemon, Saint Seya ja Hokagen Ninjia, mutta monet aasialaiset, kuten nimet ovat osa lapsuuttaan mukaan toisen Tinydeal.com executive nimeltään Steven Zhao. Aasialaiset ovat todennäköisesti hyväksymään henget saarnasi Japanilaiset animaatiot ansiosta samanlaisissa kulttuureissa, mutta jotkut henget ovat yleismaailmallisia, kuten vastuuntuntoa, rohkeutta ja hoito muiden hänen mukaansa. Kaikista Japan-made sarjakuva luvut, toinen voi olla suositumpi kuin kaikki muut maailmassa, Super Mario, joka on myös Tinydeal.com hyllylle.Kiinan kauppa on provisio on auttaa asiakkaita kokeilemaan maailman kuvitelmat kohtuullisin kustannuksin, joten se ponnistelee laajentaa tuotevalikoimaa, Zhao kertoi kirjailija. "Muutamaa viikkoa myöhemmin, löydät mitä sarjakuva-hahmo tuotteen haluat meidän store", hän odottaa.




  • Elaborate Jewelry Blue Cardboard Hard Jewelry Gift Box with Cotton Cushion for Display Package HNL-13587Cotton Cushion Filled Jewelry Craft Gift Box HNL-13587
  • HistoriaTinyDeal on Hongkongista käsin toimiva verkkokauppa, joka myy maailmanlaajuisesti pääosin halpoja elektroniikkatarvikkeita. Suosituimpia tuotteita ovat lelut, puhelimet, tietokonetarvikkeet, ladattavat akut ja laturit. TinyDeal toimii myös tehomyyjänä eBayssä. Perustamisvuosi on 2006.
    Tuotevalikoima
    Tuotteita ei ole lähellekään yhtä suurta valikoimaa kuin esimerkiksi DealExtremessä. Nimensä mukaisesti TinyDealista löytyy parhaiten pientavaraa. Esimerkiksi halpoja rannekelloja on tarjolla todella suuri yli 3000 eri mallin valikoima.
    Hinn



  • mikäs semmoinen paikka on?

    tinydeal on kiinalainen netti sivusto jossa myydään edullista krääsää aivan arjen käytännön tavaroihinkin asti.
    Tinydeal.com on Hongkongissa toimiva verkkokaupan,
    joka on erikoistunut myynti maailmanlaajuisesti laajan valikoiman edullisia elektronisten tuotteiden ja muut vastaavat tuotteet
    Jotkut suosituimpia aparaatti saatavissa Tinydeal sisällyttää lelut, matkapuhelimet ja atk-tarvikkeet, akut ja laturit sekä muita lahjaesineitä.

    Sivuston kieli: Englanti

    Asiakaspalvelu: Englanti, ranska, saksa ja kiina

    Keitä he ovat? Missä ne perustuvat?
    Tinydeal.com on Hongkongissa toimiva verkkokaupan, joka on erikoistunut myynti maailmanlaajuisesti laajan valikoiman edullisia elektronisten tuotteiden ja muut vastaavat tuotteet. Jotkut suosituimpia aparaatti saatavissa Tinydeal sisällyttää lelut, matkapuhelimet ja atk-tarvikkeet, akut ja laturit sekä muita lahjaesineitä. Kun yli kolme tuhatta uutta tuotetta ladata joka kuukausi, Tinydeal.com on one-stop shopping sivusto kaikille elektroniikan ystäville. Tärkeintä on, kun ihmiset muodostavat maat lähellä Kiinan nauttivat monenlaisia ​​Kiinan valmistettuja tavaroita suhteellisen alhainen hinta, Panostamme itsemme tuoda samoja tuotteita toiselle puolelle maailmaa on samaan hintaan kuin olisit maksanut olisit Kiinassa. Tinydeal on myös valta myyjän eBayssa sen suuren ja monipuolisen tuotevalikoiman, kilpailukykyiset hinnoitteluun sekä sen draw-kortin ominaisuus vapaata ilmaa postin toimitus kaikkia tilauksia (päivitettävissä Express Mail).

    Ovatko ne luotettavia?
    Valitse ensikäden kokemusta useita eBay jäseniä, jotka ovat tehneet ostoksia Tinydeal, tilausprosessia yleensä vaivatonta eniten tilauksia täytti ilman kysymyksiä. Ajoittain saattaa olla ajoittain glitches tilausprosessia, mutta näitä asioita voidaan yleensä ratkaista Tinydeal omistautunut asiakaspalveluun henkilöstöä. Meillä asiakaspalvelu työntekijää erikoistunut Englanti, ranska ja saksa, ja asiakaspalvelu on usein huippuluokkaa, ja ongelmat yleensä ratkaistaan ​​nopeasti ja ammattitaitoisesti. Onko se turvallista tehdä ostoksia verkossa osoitteessa Tinydeal.com?Tällä Tinydeal.com, takaamme yksityisyytesi ja on-line shopping turvallisuutta.Meillä on suojattu varmistaa, että henkilökohtaiset tiedot on salattu ja turvallinen kun olet yhteydessä Tinydeal.com Emme tallenna mitään luottokorttitietoja.

    Kaikki laskutustiedot käsittelee PayPal.com, online foorumi eBayn omistama, pidetään luotettavin tänään ympäri maailmaa. PayPal työllistää useita teollisuuden suojaustekniikat. Lähetämme silloin tällöin sähköpostia tarjouksia ja uutiskirjeitä asiakkaillemme. Näitä sähköposti lähetetään hyvin säästeliäästi (noin 1 kuukaudessa).

    Voit valita-in ja opt-out milloin tahansa. Emme koskaan jaa henkilökohtaisia ​​ja yksityisiä tietojasi kenellekään, ja kaikki henkilökohtaisia ​​tietoja keräävät meitä vain käytetään oikein käsitellä ja antaa tilauksesi.

    Mitkä ovat käytettävissä toimitustapoja?

    Tinydeal tarjoaa säännöllisen lentopostina viesti ja kirjattuna lentopostina post toimitustavat ilmaiseksi. Suuremmille tai kiireellisiä tilauksia, asiakkaat ovat tervetulleita valitsemaan EMS Express tai DHL nopeammin tuotelähetyksiä kohtuullisen päivittää maksun kattamiseen. Mikä maksutapa on hyväksytty Tinydeal?Tinydeal hyväksyy kaksi maksutapoja. Ensinnäkin, maksu voidaan tilaamalla PayPal ja käyttäen PayPal käytettävissä saldo (rahoitus tarkistaa pankkitilin tai luottokortin). Toiseksi, Western Union on myös käytettävissä, jos et halua rekisteröityä PayPal tilille.
    Näet yksityiskohtaisia ​​tietoja kautta sähköpostitse, kun haluat maksaa tällä tavalla.

    Miksi minun pitäisi ostaa Paypalin kautta?

    PayPal on eBayn omistama yhtiö. Etu käyttää PayPal, kun asiakas, että kauppias ei koskaan saa nähdä joku taloudelliset tiedot. Kun kassalle on kauppiaan sivuille suoraan, kauppias saa laskutusosoite, luottokortin numero, viimeinen voimassaolopäivä, , henkilökohtainen puhelinnumero, sekä muita yksityisiä tietoja. Tämä tarkoittaa, riippumatta siitä, kuinka turvallinen sivusto on, joku lopulta saada käsiinsä henkilökohtaisia ​​ja taloudellisia tietoja. Kuitenkin kun kassalle PayPalin kautta, emme vain katso toimitusosoite, jonka olet määrittänyt PayPal ja mahdollisesti puhelin, jota nimenomaan haluamme jakaa kanssamme.

    Kuinka nopeasti

    Vaikka se kestää yleensä 8-15 työpäivää ilman postinjakelu, kestää noin 5-7 arkipäivää useimmissa maissa (kuten Yhdysvalloissa). Huomaa, että käsittely ja pakkaus silloin vielä voimassa. Miten veroista ja tulleista käsitellään?Koska Tinydeal lähettää tuotteita Hong Kong (vapaasatama), ei liikevaihtoveroa tai velvoitteisiin Hongkongin hallitus.

    Asiakkaiden ei tarvitse maksaa liikevaihtoveroa tai vientitullit, kun he ostavat Tinydeal. Tilastollisesti hyvin alle 1% osuus kaikista Tinydeal tilauksista koskaan todella avasi Tullin asiakkaiden maissa. Jos paketti tarkastetaan maansa tullitoimipaikassa, kun kohde saapuu kotimaassaan, mutta asiakkaat vastaavat tuontitullit, tullien ja verojen. Vaikka mahdollisuus pakettien olevan tullin arvioitu määrä on pieni, Tinydeal kehottaa painokkaasti kaikkia asiakkaita tarkistaa paikalliseen tullitoimipaikkaan mahdollisia tuonnin verot, tullit ja tariffit. Lisäksi jotkin tuotteet saattavat vaatia erityisiä lupia tai luvat tuoda. Tinydeal ei vastaa tuotteista olisi takavarikoi tullin asiakkaiden maissa.

    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti